12 Days Left

Ei edes kahta viikkoa jäljellä... Emmä tiiän miten oikeen siihen suhtaudun. Mä oon päässyt jo sen vaiheen yli, että joka kerta kun puhutaan kuinka paljon koulupäiviä on jäljellä rupeen itkemään. Nyt vähän tuntuu vaan haikeelta, mutta toisaalta oon ihan iloinen, että koulu loppuu. Tuntuu, että on saanut sitäkin tarpeeksi taas yhdeksi lukuvuodeksi. Huomenna mulla on aamulla yksi koe ja sitten pääsenkin koulusta jo pois. Muuten mulla ois koulua keskiviikkona ja torstaina, mutta mulla ei oo yhtään kokeita, joten ei tarvitse kouluun mennä. Oon varmaan hyväksynyt sen, että mun lopulta pitää lähteä kotiin.

 

Mitä oon muilta vaihto-oppilailta kuullut, osa on jo ihan innoissaan kotiin menosta, mutta jos mä saisin päättää mä jäisin tänne. Ei mulla mikään kiire ole Suomeen tulla takaisin ja tykkään Teksasista enemmän kuin olisin uskonut. Ihmiset on mahtavia ja kai mustakin on osittain teksasilainen tullut. En vaihtaisi mun sijoitusta mihinkään muuhun, Californiaan tai New Yorkiin, minne olisin ihan eniten halunnut. Cypress ja Houston tulevat aina olemaan mun toinen koti ja tulen aina olemaan sydämeltäni Wildcat.

Itse olen tykännyt olla vaihdossa aivan mielettömästi ja vaikka mulla on ollut vaikeita aikoja, oon iloinen, että lähdin tänne, koska olen tavannut aivan mahtavia ihmisiä ja saanut kokemuksia, joita en olisi muuten kokenut. Olen päässyt olemaan osa aivan erilaista kulttuuria ja koulua, joka on valittu yhdeksi USAn haastavimmista kouluista (ja mulla straight-A todistus!!). Ja puhumattakaan tyttöjen koripallon osavaltiomestarista!

Olen oppinut ehkä enemmän itsestäni kuin muusta täällä ollessani ja olen paljon itsevarmempi. Olen saanut tosi paljon uusia kavereita ja monia, joiden kanssa olen varmasti yhteydessä vaihdon jälkeenkin. Ainoa huono juttu on että vaihtovuosi tuntuu aivan liian lyhyeltä. Vasta nyt olen paljon enemmän kavereiden kanssa ja nyt kun olen läheisempi monien kanssa niin heti täytyy lähteä takaisin Suomeen. Onneksi olen varmaan tulossa takaisin ensi vuonna ja pääsen näkemään kavereita ja tuttuja. Ihan ensimmäiseksi aioin kuitenkin mennä katsomaan joukkueeni korispelejä. Nimittäin ehkä vaikutusvaltaisimmat ihmiset, jotka olen tavannut tänä vuonna ovat valmentajani ja tulen ikävöimään heitä ihan liikaa, sillä he ovat niin tärkeitä ja varmasti parhaat valmentajat, joita mulla on koskaan ollut.

Jos joku teistä on koskaan ajatellut menevänsä vaihtoon, todellakin kannattaa! En sano, että mun vaihtovuosi on ollut helppo - ehkä yksi haastavimmista vuosistani -, mutta myös paras vuoteni tähän mennessä ja asioita, joita olen kokenut täällä, en tule koskaan kokemaan missään muualla enkä vaihtaisi tätä vuotta mihinkään.

Jos vaan voisi jäädä tänne!

Goodbye Basketball

Viime tiistaina oli koripallokauden päättäjäiset eli Basketball Banquet mikä merkitsi offseason alkamista ja seniorien poistumista treeneistä.

Vaikka banquetin voisi luulla olevan haikea, sillä seniorit lähtevät collegeen ja jäljelle jäävät vain underclassmen oli meidän banquet yllättävän pirteä ja hauska. Itse olin ylpeä, etten yhtään kyyneltä tirauttanut, sillä kauden viimeisessä pelissä, ennen osavaltio turnausta, rupesin itkemään ottaessani kuvaa koutsien kanssa. Onneksi mun koutsit on sellaisia kuin on ja pian ne mut sai taas nauramaan.

Tässä tosiaan on tuo kuva ja ehkä yksi mun lempikuvista ikinä. En tiedä miten nää kaksi naista on tehnyt muhun niin lähtemättömän vaikutuksen ja ennen kaikkea ovat olleet yhdet parhaimmat valmentajat joita mulla on koskaan ollut. Jos vaan saisin toisen kauden pelata heidän kanssaan..

Kun tässä nyt puhutaan kauden viimeisestä pelistä, täytyy jakaa kuva meidän senior basketista, joka tehtiin yhdelle seniorille, Shelbylle, ja se sisälsi kaikkea, mitä voi tarvita kun lähtee collegeen. Nuoremmat pelaajat tekee joka vuosi senioreille tälläisen korin ja se annetaan kauden viimeisessä sarjapelissä.

Nyt kuitenkin asiaan. Koripallo banquettiin kaikki toivat jotain syötävää ja itse vein perunasalaattia. Lähinnä siellä oli pastaa, caesar salaattia ja paljon jälkiruokia. Ohjelmaan kuului valmentajien puhe ja video kuluneesta kaudesta (lähinnä highlighteja varsityn kaudesta ja osavaltio mestaruudesta). Sitten jokaiselle jaettiin diplomit joukkueittain ja varsity pelaajille palkintoja. Siinä se sitten lähinnä olikin, vain noin puolentoista tunnin pituinen mutta ainakin saatiin tekosyy laittautua nätiksi ja syödä tarpeeksi. Oli kyllä aika erilaista nähdä samat ihmiset, jotka on tottunu näkemään aina treeniasussa, mekko yllä!

Samalla viikolla tuli myös koripallo kuvat ja kai ne ihan onnistuneita oli vaikka itse en niin tykkääkään.

Ja ikävä kyllä, kaikki hyvät asiat tulevat loppuun ja koripallo on virallisesti ohi. Itse olen ollut tosi onnekas päästessäni olemaan osa joukkuetta ja koulua jota olen enkä haluaisi pois lähteä. Koripallossa olen toivottavasti kehittynyt edes hieman ja ainakin olen oppinut tosi paljon pelatessani Yhdysvaltojen parhaimpien pelaajien kanssa (no lie!). Sarjavoittoon ja yhteen häviöön koko kaudella on hyvä päättää ainoa koripallokauteni usassa vaikka se vähän haikeaa onkin.

Alempana hieman muistoja kaudesta.

Selfie with coach!

State Champs in San Antonio

Let's go Cats!

 Enpä oo taas pitkään aikaan postaillut. On kevät alkanut hyvin muuten mutta Spring Breakillä sairastuin keuhkokuumeeseen. Ihan mun tuuria taas. Nyt olen jo parempaan päin, keuhkokuume on poissa mutta toisen antibiootti kuurin ja viikon liikuntakiellon sain. Eli nyt olen ollut kaksi viikkoa liikuntakiellossa ja antibiooteilla.

Spring Break ei siis mulla ollut mikään kaikkein paras, mutta sitä ennen pääsin käymään San Antoniossa, koska meidän koulun tyttöjen Varsity koripallojoukkue (eli siis ykkösjoukkue) pääsi State Tournamentiin ensimmäistä kertaa koko koulun historiassa! Vaikka itse pelasin Junior Varsityssa oli tämä mulle aivan upea kokemus. Muistan kun mä ensimmäisiä kertoja treenasin Varsityn ja JV'n kanssa tiesin heti, että meidän koulu tulee menee pitkälle koriksen kanssa tänä vuonna. En tiennyt mitään koripallon tasosta Cypresisda ja Teksasissa, mutta pystyin heti sanomaan, että tämä joukkue on niin hyvä. Oli aivan upeata päästä katsomaan ihan sarjapelejä, koska Varsity vain dominoi koko sarjaa eikä kenestäkään ollut oikein haastetta.

Tosiaan Varsity pääsi Osavaltio turnaukseen, mikä on korkein high school arvoturnaus. Turnaus pidettiin San Antoniossa 6-7 maaliskuussa. Cheerleaderit koristelivat koulun ja tekivät Varsitylle perinteisen Road to state-polun.

Varsity lähti edellä jo torstaina pep rallyn saattelemana ja itse lähdin kahden joukkuelaisen kanssa perjantaina.Itse pääsin skippaamaan koulupäivän, koska lähdimme kahden aikoihin kohti San Antoniota. Matka kesti noin 3 tuntia. Perillä kiirehdimme hotelliin (jossa myös kummittelee, koska nuori nainen murhattiin siellä, mutta hänen ruumistaan ei koskaan löydetty - itse menin lukemaan koko tarinan ennen nukkumaanmenoa ja oli vähän vaikeaa nukkua sinä yönä. Onneksi murha tapahtua 6. Kerroksessa ja me olimme yhdeksännessä).

Kun olimme vieneet tavarat huoneeseen lähdimme kohti Alamodomea, joka on itseasiassa Amerikkalainen Jalkapallo kenttä, mutta oli jaettu koripallokentäksi turnausta varten. Kerkesimme katsomaan aikaisemman pelin, jonka voittaja pelaisi meidän pelin voittajaa vastaan. Kun tämä peli oli ohi ja Dallas Skyline voitti tiensä finaaliin, oli showtime. Mä on kyllä ihan hermostunut, mutta luotin ihan täysin meidän joukkueeseen, koska oon nähnyt miten ne pelaa. Lopulta Villikissat taistelivat tiensä finaaliin 79-60 lukemin.

Kello oli noin kymmenen kun peli oli ohi ja lähdimme takaisin hotellille. Sieltä yritimme löytää jotain ravintolaa, mutta kaikki olivat jo kiinni ja kävelimme ympäri San Antoniota keskellä yötä ja lopulta kun löysimme itsemme keskeltä ghettoa, päätimme vain tilata pitsaa hotellihuoneeseen.

Seuraavana päivänä, lauantaina, meillä oli koko päivä aikaa, koska finaali oli vasta ilallalla, joten kiertelimme ympäri San Antoniota. Itse rakastuin San Antonioon, koska se on täysin erilainen Houstonista. San Antonio on täynnä meksikolaisvaikutusta ja rakennukset ovat hyvin meksikolaisia ja kauniita. 

Kävimme Alamossa, joka on keskeinen paikka Teksasin vallankumouksessa, jossa Teksas taisteli Meksikoa vastaan. Kiertelimme alueen ympäri, siihen kuului sotarakennuksia ja ruohoalueita. Meneillään oli myös taistelun huippukohdan uudelleen näytteleminen, mikä on iso osa Alamoa. Siihen kuuluu muun muassa aidon tykin laukaiseminen ja ampuminen. 

Alamon jälkeen kävimme sen lähellä sijaitsevissa viihdekeskuksissa - en mä oikeen tiiä miksi niitä kutsutaan - joihin kuului mm. Ripley's believe it or not, vahagalleria ja 4D teatteri. Oli ihan kiva tapa viettää päivää ja enkä oo kyllä koskaan tehnyt mitään tollaista.

 Niiden jälkeen mentiin kävelemään River Walkille, joka on siis joen varressa kulkeva kuja, josta löytyy ravintoloita ja putiikkeja. San Antonio on perustettu tämän joen ympärille ja River Walk oli täynnä kiinnostavia kohteita.

River Walkin jälkeen kiertelimme ympäri San Antoniota ja kävimme myös ostoskeskuksessa ennen kuin lähdimme kohti Alamodomea.

Voin kyllä sanoa, että toi finaali peli Dallas Skylinea vastaan oli yksi parhaista peleistä missä oon koskaan ollut. Tunnelma oli katossa enkä oo koskaan elänyt yhtä paljon toista pelia katsoessa. Peli ei ollut mikään helppo peli vaan välillä käytiin liiankin tiukoissa lukemissa. En kuitenkaan ollenkaan epäillyt, että meidän joukkue pystyy voittamaan. Ja lopulta md voitettiin 57-49! (Joiden lukemat yhteenlaskettuna ja kertaa 2 on 212, mikä on aste jossa vesi kiehuu ja meidän koulun juttu, koska Villikissat ovat valmiita antamaan peliin yhden asteen lisää, mikä muuttaa kaiken) Oli aivan mahtava fiilis ton pelin jälkeen ja se ilo, mikä pelaajissa ja katsojissa oli, oli kyllä niin suurta. Oltiin Osavaltio Mestareita ensimmäistä kertaa koko koulun historiassa ja myös ensimmäisiä 6A tittelin voittajia, koska tämä vuosi oli ensimmäinen kerta, kun 6A sarja oli Teksasissa. Osavaltion mestaruus on siis jaettu kuuteen sarjaan, johon koulut on jaettu koon mukaan. Meidän koulussa on 3500 oppilasta, joten ollaan suurimpien koulujen sarjassa.

Osavaltio mestaruus on kuin Suomen mestaruus, eli iso juttu ja koko koulu ja myös meidän koulupiiri oli ylpeitä meidän saavutuksesta ja voin kyllä sanoa että mekin oltiin ihan fiiliksissä pelin jälkeen. Siitä oli hyvä lähteä takaisin kotiinpäin ja pysähtyä Whataburgerissa (Teksasin erikoisuus) ja joukkuelaiseni kotiin saavuimme noin neljältä aamulla.

En vois olla ylpeempi näistä tytöistä ja ihan parhaista valmentajista!

Christmas in North Carolina

Joulun 2014 vietin host-perheeni isoäidin luona Ashvillessa, North Carolinassa. Usein sanotaan, että joulu on vaihto-oppilaalle vaikeinta aikaa, mutta itse en ollut yhtään surullinen eikä ollut yhtään koti-ikävä, mikä on varmasti paljonki  mun host-perheen ansiota. Itselleni tämä oli yksi parhaista kokemuksistani ja pienet erot verrattuna suomen jouluun teki mun joulusta tosi mielenkiintoisen. Varmasti yksi ainutlaatuisimmista jouluista, mitä mulle tulee olemaan.

Koulun loppumisen jälkeisenä sunnuntaina, 21.12, lähdimme seitsemältä illalla kohti North Carolinaa. Matkalla pysähdyimme syömään, mutta muuten ajoimme koko yön putkeen. Aamulla kello kymmenen aikoihin pysähdyimme syömään aamiaista Ihopissa kun matkaa oli vain kolme-neljä tuntia Ashvilleen.

Saavuttuamme maanantai iltapäivällä Ashvilleen, menimme suoraan host-äitini äidin luo, jossa majoituimme koko matkan ajan. Host-äitini äiti asui erään kukkulan juurella townhousessa aviomiehensä ja tämän pojan kanssa. Majoituttuamme emme juurikaan tehneet mitään, koska olimme kaikki väsyneitä ajomatkan jälkeen - yllätys yllätys.

Tiistaina tapasin ensimmäistä kertaa toisiks vanhimman tyttären Wendyn, jonka kanssa minä ja host-siskoni Jessica kävimme shoppailemassa. Emmä mitään ostanut, koska ei paikallaisessa ostoskeskuksessa kauheasti mitään kauppoja ollut verrattuna siihen mitä Cypresista ja Houstonista löytyy. Sen jälkeen kävimme syömässä Mellow Mushroom nimisessä ravintolassa, josta saa erityisen hyvää pitsaa. Muuten oli paikka kyllä aika erikoinen ja tarjoilijammekin oli ihan selvästi pilvessä. Sainkin kuulla että Ashville on yksi amerikan eniten pilveä polttava kaupunki. Jipii. 

Keskiviikko aamuna käytiin Wendyn luona leipomossa. Wendy asuu isänsä kanssa isossa hirsimökissä, joka oli ison kukkulan juurella ja tuli kyllä ihan Suomi mieleen. Ei siitä kukkulasta - Suomi kun nyt on aika lättänä maa, mutta lähinnä talosta ja sen rakennustyylistä. Iltapäivällä käytiin tapaamassa Wendyn vanhoja kavereita eräässä ravintolassa. Minä ja Jessica söimme vain pienen alkupalan, koska olimme illalla menossa syömään mun host-perheen ja isoäidin perheen kanssa. Wendy ei ollut nähnyt kavereitaan pitkään aikaan ja paljon he muistelivat kouluvuosiin ja oli kyllä aika - kröhöm - villejä tarinoita, mutta ei niistä nyt sen enempää. Illalla mentiin syömään tosi hienoon pihvipaikkaan - nää amerikkalaiset tosiaan rakastaa kaikenlaisia ja -näköisiä pihvejä ja Teksasissa vielä enemmän. Itse söin jotain perus pihviä, joka oli tosi hyvää ja jälkiruoaksi söin New Yorkilaisen juustokakun, joka oli aivan valtava ja aterian jälkeen olin niin täynnä, että suurinpiirtein kierin sieltä ulos. Joulun aikaan tuli tosiaan syötyä vähän liikaa. Illalla käytiin joulukirkossa, ei ollut mitenkään kauhean jouluinen, tai ainakaan sellainen kun on Suomessa tottunut. Vähän rennompi tapahtuma, jossa laulettiin ja pappi puhui rakkaudesta ja sun muusta. Lopuksi jokainen sytytti kynttilän ja sen jälkeen kirkko oli ohi. Täällä lahjat avataan vasta joulupäivän aamuna, joten jouluaatto oli aika normaali päivä kirkkoa lukuunottamatta.

Täällä joulupäivän aamuna herätään tosi aikaisi avaamaan lahjat ja suunnitelmana oli herätä noin puoli seitsemältä aamulla, mutta host-isoäidin miehen ja tämän pojan mielestä oli hyvä pila pistää meille kello soimaan neljältä aamulla. Tosiaan heräsimme siihen aikaan kauheaan älämölöön eikä kyllä ketään huvittanut kyseinen pila.. No saimme lopulta kellon hiljenemään ottamalla patterit pois ja jokainen palasi sänkyyn. Toinen herätys kello soi siinä noin seitsemän aikaan, joten silloin raahauduimme ylös. Kesti melkein kaksi tuntia saada kaikki kokoon, jotta pstyimme avaamaan lahjat. Itse sain enemmän lahjoja host-perheeltäni kuin odotin. Sain mm. Kaikki Harry Potter kirjat englanniksi, Kobe Bryantin seinäkalenterin (oh my god), Too Faced luomiväripaletin, kaksi rannekelloa, unisukkia ja tosi paljon suklaata. 

Täällä jouluperinteisiin kuuluu myös joulusukka ja mullekin oli oma. Joulusukasta löytyy kaikkia hyödyllisiä tavaroita, mitä itse sukan omistaja tarvitsee. Itse sain esimerkiki huulirasvaa, ponnareita ja sen luomiväripaletin.

Lahjojen avaamisen jälkeen menimme taas Wendyn luo, koska vanhin tyttäristä, Christine oli saapunut sinne kahden poikansa kanssa, joten veimme heille lahjat. 

Illalla menimme syömään tosi hurmaavaan - ja kalliiseen - hotelliin, jossa oli tarjolla joulubuffet, joka ei kyllä kauhean jouluinen ollut. Täällä ei ole niinkään perinteistä jouluruokaa kuin suomessa, vaan tarjolla oli kaikennäköistä lihaa ja kalaa, rapuja yms. Itse ruoka oli tosi hyvää, vaikkakin buffertin hinta, n. 80€ yhdeltä ihmiseltä, mikään halpa ollutkaan. 

Illalla kävimme vielä tapaamassa neljättä tytärtä, Kylaa, joka majoittui hotellissa kahden lapsensa kanssa. Ja taas vietiin lahjoja. Oli olo ihan joulupukilla kun kaikkialle vietiin kokoajan lahjoja. Itse tykkäsin Kylan lapsista tosi paljon ja varsinkin tyttärestä Janaesta, joka on kyllä niin sassy neljä vuotias kuin olla voi. 

Perjantaina mentiin Christinen, hänen poikaystävänsä ja nuorimman pojan, Eastonin, sekä Wendyn, Jessican ja Wendyn & Christinen isän kanssa ajelemaan erääseen laakson, joka sijaitsi vuorien välissä. North Carolina on tosissaan tunnettu vuoristaan ja kuvankauniista maisemistaan. Ajoimme vuorten välissä pienellä tiellä ja en kyllä oo kauniinpaa maisemaa nähnyt. Vuorien välistä löytyi pieni vuoristo kylä, jossa pysähdyimme jätskille - ja kyllä, ulkona oli pakkasta. Sen jälkeen jatkoimme vaan ajelua ympäriinsä ja itse rakastuin paikkaan ihan täysin. Näimme myös matkalla paikallisen hillybillyn, joka istuu terassillaan päivät pitkät, niin kuin joku nähtävyys, ja oli sillä ihan oma kylttikin, joka kehoitti tulla katsomaan ja ottamaan kuvan. Siellä se istui ilman paitaa - huomioi, ulkona on edelleenkin pakkasta - keinutuolissaan. Varmaan aika tylsää istua siinä joka ikinen päivä. 

Ylpeänä edustamassa Villikissoja 1,200 mailin päässä kotoa. 

Illalla käytiin paikassa, jossa pääsee katsomaan jouluvaloja. Siellä ajetaan autolla ja radiosta tulee joulumusiikkia, joka on synkronoitu vastaamaan jouluvaloja, mikä oli kyllä aika hienoa. Itse olin samassa autossa Kylan, Wendyn ja Kylan lasten kanssa. Tykkäsin jouluvalokiertueesta tosi paljon, vaikkakin autossa oli neljävuotias, joka ei suostunut olemaan hiljaa, ei sitten millään. 

Lauantai iltapäivällä lähdimme takaisin kohti Teksasia, koska maanantaina mun host-isällä oli töitä ja mulla koristreenit.

Itse tykkäsin tosi paljon olla North Carolinassa, vaikkakin melkein viikon huonolla patjalla nukkuminen ei tehnyt yhtään hyvää mun selälle ja välillä itsehillintää ja kärsivällisyyttä testattiin kun host-isoäidin mies oli niin jenkki kuin mahdollista ja pilaili koko ajan. Ashville oli tosi kaunis kaupunki ja voisin joka päivä herätä sen maisemiin.